Haavoittuvassa asemassa oleva henkilö asiakkaana 7.10.2024

Etä
Kausikortilla voit osallistua jopa 10 puolen päivän ja päivän etäkoulutukseen vuodessa.Kausikortti

Ikääntyneiden henkilöiden määrä kasvaa voimakkaasti muodostaen suuren, ostovoimaisen ja tärkeän asiakasryhmän yrityksille. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan 65 vuotta täyttäneiden ryhmä tulee olemaan lähes 26 % väestöstä vuoteen 2030 mennessä.

Vastuullinen yritys osaa toiminnassaan huomioida sekä ikääntyneiden että muiden haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden aseman, noudattaa lakia ja toimia eettisesti kestävällä ja hyväksyttävällä tavalla. Myös työntekijöiden on tärkeää tuntea voimassa olevaa sääntelyä, joka tulee huomioida asioitaessa ikääntyneiden, alaikäisten tai edunvalvonnassa olevien asiakkaiden kanssa. Mitä siis huomioida ja miten toimia käytännön tilanteissa, kun asiakkaana on esimerkiksi alaikäinen, varsinkin jos kyseessä on isompi hankinta? Tai silloin, kun asiakkaana on ikääntynyt ja syntyy epäily, ettei ikääntynyt välttämättä täysin hallitse asiointitilannetta? Toisaalta tulee taas osata huomioida asiakkaiden syrjimättömyyteen liittyvät seikat.

Mitä seuraa, jos palveluntarjoaja tekee esimerkiksi sopimuksen haavoittuvassa asemassa olevan henkilön kanssa tai yritys myy tuotteen, ja onko sopimus tai kauppa tällöin osapuolia sitova? Voiko tehty kauppa peruuntua ja millä edellytyksillä? Muun muassa näitä asioita käsitellään koulutuksessa.

Koulutuksen jälkeen tiedät, mihin erityisesti tulee kiinnittää huomiota kuluttajakaupassa, kun asiakkaana on ikääntynyt tai alaikäinen, edunvalvonnassa oleva taikka toimintakelpoisuudeltaan rajoitettu henkilö. 

Koulutus on suunnattu kuluttajakauppaa tekevien yritysten edustajille toimialasta riippumatta. Tilaisuus sopii hyvin myynnin esimiehille, myymäläpäälliköille, yrittäjille, myyjille sekä kaikille kuluttajakaupan asiakasrajapinnassa työskenteleville. 

08.50
Yhteyden avaus

9.00
Asiointi ja myynti haavoittuvassa asemassa olevalle ja sopimuksen sitovuus

Markkinointi haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille

Syrjimättömyyteen liittyvät näkökohdat

Oikeustoimikelpoisuus, edunvalvonta ja holhousasiat

12.00
Koulutus päättyy

 

Nea Helin
lehtoriHaaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy

Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. 

Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään neljä (4) arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.

Lisätiedot

Asiakaspalvelu
09 2286 0360
asiakaspalvelu@kauppakamarikauppa.fi

Haavoittuvassa asemassa oleva henkilö asiakkaana 7.10.2024

Etä
Kausikortilla voit osallistua jopa 10 puolen päivän ja päivän etäkoulutukseen vuodessa.Kausikortti
Nea Helin.
Aika
7.10. klo 9.00 - 12.00
Jäsenetuhinta
450,00 €
(+alv 24 %, 108,00 €)
Hinta
650,00 €
(+alv 24 %, 156,00 €)
Tapahtumamuoto
etätoteutus

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.